Olen 34-vuotias yksinhuoltajaäiti ja yrittäjä. Asun kahdestaan ihanan, iloisen ja villin 4-vuotiaan tyttäreni kanssa, kutsuttakoon häntä nyt tässä yhteydessä vaikkapa nimellä Tyttö. Tyttö on ehdottomasti hienointa, mitä minulla on koskaan ollut tai koskaan tulee olemaan. Eikä hänellä ole muita kuin minut. Siksi minun täytyy elää pitkään ja terveenä.

Minulla on pituutta 164 senttiä ja painoa 106 kiloa. Olen työnarkomaani, jonka työpäivät venyvät parhaillaan 18-tuntisiksi. Kaiken työn ulkopuolisen ajan vietän Tytön kanssa. Minulla ei riitä voimia eikä mielenkiintoa mihinkään harrastuksiin, ulkoiluun tai liikuntaan. Tunnen olevani jumissa sekä henkisesti että fyysisesti. Ainoa asia Tytön lisäksi, joka tuo iloa elämääni, on syöminen. Ja herrajumala että minä syönkin, niin iloon kuin suruunkin. Aina löytyy hyvä tekosyy pistellä poskeensa muutama sata grammaa irtokarkkia tai jättipussillinen sipsejä.

Haluan päästä taas oman elämäni herraksi ja nauttia elämästäni. Haluan, että Tyttö voi olla ylpeä äidistään, joka jaksaa touhuta hänen kanssaan kaikenlaista. En halua välittää itsehäpeää omalle tyttärelleni, enkä opettaa hänelle vääristynyttä suhdetta ruokaan.

Aion aloittaa matkani kohti terveempiä elämäntapoja pienin askelin. Haluan, että uusista elämäntavoistani tulee pysyviä, elinkäisiä. Siksi pyrin tekemään muutokset pikkuhiljaa, enkä tee mitään itselleni vastenmielisiä tai ideologiaani vasten sotivia asioita. En varsinaisesti kiellä itseltäni mitään, ainoastaan pyrin rajoittamaan ruoan laatua ja määrää ja yritän etsiä elämääni muita iloa, onnea ja lohtua tuovia asioita kuin ruoka.